Artikkelit

5. joulukuuta 2020

Yhdysvaltalainen pop-kulttuurin museo Museum of Pop Culture (MoPOP) on antanut tunnustuksen niin ikään yhdysvaltalaiselle, legendaariselle Alice in Chains -yhtyeelle tämän vuoden Founders Award -gaalassa.

30. marraskuuta 2020

Yhteisen kielen puuttuminen ei estänyt Bring Me the Horizonia ja Babymetalia tekemästä kappaletta yksissä tuumin.

29. marraskuuta 2020

Suomalainen hard rock -yhtye Temple Balls pääsee starttaamaan paalupaikalta mukaan ruotsalaisen H.E.A.T. -bändin Euroopan-kiertueelle vuonna 2021.

1. joulukuuta 2020

Van Morrison ja Eric Clapton lyöttäytyivät yhteen ja sävelsivät  “anti-lockdown” -kappaleen Stand and Deliver, joka tullaan julkaisemaan joulukuun 4. päivänä.

29. marraskuuta 2020

Suomea kohauttanut uutinen Popedan lopettamisaikeista sai takapakkia sunnuntai-iltana, kun yhtyeen kitaristi Costello “Costi” Hautamäki ilmoitti haastattelupyynnön yhteydessä Louhi Medialle, että “juttu lähti Patelta vähän käsistä. Popeda jatkaa normaalisti.”

29. marraskuuta 2020

Rock-legenda Ozzy Osbourne kertoo brittiläisen GQ-miestenlehden haastattelussa tulevansa hulluksi koronaeristyksessä.